KALEVI
KIVINIEMI
Ympäri
maailmaa arvostetun konserttiurkurin Kalevi Kiviniemen kansainvälinen ura
lähti käyntiin 1990-luvun alussa Japanissa ja Lontoossa pidetyistä
konserteista. Sittemmin hänen uransa on rakentunut pääasiassa Saksassa.
Viime
vuosina Kiviniemi on laajentanut konserttikiertueitaan muualle Keski-Eurooppaan
ja Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Japaniin, Filippiineille ja Australiaan.
Hän on toiminut myös kansainvälisten urkukilpailujen tuomaristossa
sekä Lahden kansainvälisen urkuviikon taiteellisena johtajana 1991-2001.
Kiviniemen
erikoisala on ranskalainen urkumusiikki. Hän on pureutunut myös poikkeuksellisen
luovasti eri aika- ja tyylikausien musiikkeihin, aivan uusin musiikki mukaan lukien.
Kiviniemi on tunnettu erinomaisesta improvisaatiotaidostaan. Lisäksi hän
on tehnyt taidokkaita sovituksia esim. Lisztin ja Wagnerin musiikista.
Taiteilijapersoonana
Kiviniemeä kuvaa ennakkoluuloton laaja-alaisuus. Hän on tehnyt yhteistyötä
laulajien, tanssijoiden ja orkestereiden kanssa.
Suuren
yleisöön tietoisuuteen Kalvei Kiviniemi on tullut yli sadan levytyksensä
kautta, joita hän on tehnyt historiallisilla soittimilla mm. Saksassa, Yhdysvalloissa,
Sveitsissä, Australiassa, Ranskassa ja Filippiineillä.
Lapuan
urkufestivaalilla Kalevi Kiviniemi esiintyy lauantai-illan
suurkonsertissa.